perjantai 26. syyskuuta 2008

Vain puolukoista

Nyt on paras aika takertua puolukan varpuihin ja sitoa ne kranssiksi. Pienistä nipuista syntyy pitkäaikainen kranssi, rautalangalla voi muodostaa ensin pyöreän kranssipohjan ja sitoa siihen puolukanvarpujen niput kiinni vuorottelemalla sisäkehältä keskelle ja taas ulkokehälle.

keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Terälehdet


Ruusun jo nupahtaessa se kestää vielä terälehtinä kauan maljakossa tai vaikka kylpyveteen siroteltuna, jos luksusta arkeen kaipaa, minä kaipaisin vain kylpyamme puuttuu. Kymmenellä pikkuruusulla saa jo somisteltua vaikka rivin Karhu-lasitölkkejä joita löytynee kirpputoreilta aika varmuudella.
Ilona

tiistai 23. syyskuuta 2008

Koristelu alkaa ulkoa

Koristelun voi aloittaa jo ulkoa, havuköynnöksen ahkera toteuttaa sitomalla sen oikeasta havusta nippuina yhteen toisistaan. Meillä tänä syksynä on käytetty valmista havuköynnöstä ja somistettu se mistelin oksin, hyvänä se säilyy ikuisesti.

perjantai 19. syyskuuta 2008

Kransseja

Lasikuistia meillä kaupalla on jo valmistettu tulevaan talveen, lämpö laskee pakkasilla joten kanervat sopivat talven kukiksi , pelargoniat on siis kannettu kellariin. Mistelikranssi on sidottu viidestä mistelin oksasta ihan vain tukena oksien omaa vartta käyttäen, uskomattoman helposti siis saa oksista kranssin vain ohuen sidontarautalangan avulla.
Omenakranssi on vilahtanutkin jo blogeissa rakennettuna, meriheinää ja nauhaa pujottelimme kranssiin, omenista tulee aika hervoton kranssi joten meillä ainakin se jää lappelleen omenakorin päälle lepäämään.


Oliivin oksista mistelikranssin tapaan sidottu kranssi. Oliivikranssiin sain uppoamaan seitsämä oksaa, riippuu millaista kokoa kotiin kaipailee.



Oliivin oksien tähteistä voi kietaista vaikka lautasliinoille renkaat.

keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Kehyksiin kankaita ja ikkunaan tähtiä

Kehyksiin saa jouluntunnelmaa muuttamalla kuvan tilalle vaikka kangasta tai paperia. Aina ei kehykseen tarvitse myöskään kuvaa vaan poistamalla lasin ja taustan ja kiinnittämällä kehyksen seinään voi keskelle asentaa vaikka naulakkokoukun jolla on raamit valmiina.


Tähtiä olen tänään maalaillut sabluunan avulla ikkunoihin ja luotan siihen, että ikkunankaapimella ne saa pois, toisaalta tähdet taitavat olla aina muodissa.

Suklaasaippuaa ja tervanarua

Suklaasaippua viehätti niin suunnattomasti, että päätin ottaa suuria tankoja leikattavaksi tänne meidän putiikille, saa siis nähdä millaisia paketteja niistä syntyy.

Tervanarusta taas saa sitomalla tuoksuvia pikkujuttuja joulun kotiin, kuvassa letitettyä tervanarua servettirenkaana ja paketin rusetin tervanarusta sitomalla saa varmasti tuoksuvan lahjan aikaiseksi. Kotona minulla on kranssiin sidottuja pätkiä narusta, jolla saa sopivasti tuoksun menneestä tuntumaan.

tiistai 16. syyskuuta 2008

Seipäät kattoon


Meillä mummolassa oli ullakolla seipäät kattoon kiinnitettynä räsymatoille, vieläkin muistan mäntysaippuan tuoksun. Tämän päivän versio jossa on hyllynkannakkeet kiinnitetty kattoon ja seipäät vain pujotettu niiden läpi. Tämä voisi kotona toimia vuodekatoksen tapaan, eli voi vain heittää kankaan seipäiden yli, lapselle vuodekatos tuo turvallisuuden tunteen, illuusion seinistä, niinkuin kuulemma meillekkin saman asian tekevät aidat talon ympärillä. Tämä voisi toimia myös keittiössä jossa tilaa riittää, tosin pienempi on helppo tehdä pienemmillä kannakkeilla ja vaikka verhotangoilla, kaunis katossa vain sellaisenaan tai lyhdyillä ym koristeltuna.


Tässä lyhdyssä ei polteta kynttilöitä, mutta meiltä kotoa tahtoo löytyä aika paljon lyhtyjä joten kaikkiin niihin ei ennätä tulia laittaa ja täällä lyhdyn suojissa koristeeksi laitetut meriheinät pysyy tallessa, eikä lähde Neilikan(pieni koira) hampaissa sohvan alle.

sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Huurussa


Vanhoihin ikkunoihin saa tunnelmaa muuteltua vaikka sun millä, tässä ikkunassa olen huurruttanut toiseltapuolen spray-maalilla, kevyellä painannuksella saa sumun lentämään pisaroina suuttimesta(kannattaa harjoitella ensin). Spray-maali kanssa oppii vähitellen eli kannattaa aloittaa aina sumuttaminen kauempaa mielummin kuin liian läheltä, vielä voi ulkona sumutella, mutta pakkasten saapuessa maali valuu herkästi eikä kuivu. Tähän ikkunaan laiskuuksissani laitoin tarran, mutta ihania kuvioita saa vaikka pitsikankaan läpi suihkauttamalla, koristeelliset kannakkeet toimivat myös kuvion tuojina kun niiden yli suhauttaa maalilla.




Tämä pikkuruutu sai taakseen nidottuna A Thing of beaty -runon pellavalla, joka mielestäni sopi hyvin kaiken nähneen ikkuna vanhuksen pariksi.

torstai 11. syyskuuta 2008

Rusetteja rusetteja ja pussukoita

Meillä on tänään somisteltu ruseteilla, punaisilla, ruskeilla ja pellavalla. Tuntuu että aloitamme kaiken hurjan aikaisin, mutta toivomme, että kaupalla kävijät ja tietysti tämän blogin lukijat saavat ideoita ja kerkeävät ne toteuttaakkin. Tähän jättimäiseen kranssiin on sidottu sydämet tervetuloa toivottamaan
Ruseteilla saa ilmettä kynttilänjalkoihin, kransseihin



Paperipusseissa meillä on saippuat valmiina lahjansaajalle, mutta kotona on helppo pikapaketti tehdä paperipussista ja nauhasta niittaamalla niinirusetin päälle kiinni.
Rusetteja on joskus vaikea saada oikean kokoisiksi, symmetrisiksi ja kauniiksi. Helppo tapa on kääriä nauhaa sormien ympärille vyyhdiksi ja sitoa vyyhti rautalangalla keskeltä kiinni, leikataan pätkä nauhaa ja sidotaan solmu vyyhdin keskelle nauhalla. Rautalangan voi leikata pois tai sitoa sen avulla rusetin kiinni kranssiin ym. Parhain ja taattu tulos tulee nauhasta jossa on rautalangat vahvikkeina.



keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Keppejä pusikosta

Nyt on meidän pusikoissa taas rutissut, eilen siis metsästä minun löytöni oli tälläinen käppyrä, Neilikka(pieni hampaaton koira) roikkui toisessa päässä ja poika toisessa päässä siis haluttua tavaraa. Kaupalla oli roskaa yltympäriinsä kun pyörin keppejeni kanssa ja ajattelin lähteä tänäänkin.
Somisteeksi käppyrä löytöihin sopii melkein mikä vain, päiväkodilla aamutuimaan näin suloisia pihlajanmarjoista tehtyjä helminauhoja ripustettuna oksiin.



Paketteja ja kääröjä aloitetaan käärimään jo syksyn hämärissä, kaunis käärepaperi on ihan vanhanaikainen paketointipaperi sidottuna pitsillä.
Sellofaaneja, niintä ja kaikkea tarpeellista paketointiin kannattaa jo hamstrata talven iltoihin valmiiksi.



tiistai 9. syyskuuta 2008

Koreja, heinää ja sammalta

Riikka on palannut meille töihin ja niin suunnitelmat taas villiintyy tänään siis kori lasilla on saanut sisäänsä kynttilän ja sammalta, rohkenemme polttaa sitä sammalta kastellessa. Kynttilöihin saa sidottua somisteeksi hauskoja vyötteitä esim.aaltopahvista ja vanhanajan narusta.
Tähän koriin on vanhanajan limupullojen kanssa laiteltu meriheinää, mikä minusta tekee paketteihin ja somistukseen oman pehmeän leimansa, samaa mieltä olen myös niinen käyttämisestä paketoinnissa, josta lisää taas kun sakset saadaan heilumaan.

Somisteeksi koreihin, laatikoihin ja kaikkeen mihin nauhan saa pujotettua saa roikkumaan sydämmiä, enkeleitä tai vaikka pihalta käpyjä maan läheisempään henkeen.


sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Köyhänmiehen ruusuja

Köyhän miehen ruusun terälehdille sopiva koristus on köyhänmiehen hopeinen sammakko.

Punaista syysväriä löytyy jos osista vuorenkilpeä, näillä puutarhan tai vaikka parvekkeen saa mukavaan syysasuun.


Lehteä rullataan ensin letun malliseksi muutama kappale ja sidotaan rautalangalla kiinni ja taas rullataan lehtiä päälle, ruususta saa valtavan kokoisen jos jaksaa rullailla. Kuuleman mukaan tämä kanervan asemasta käytttävä köyhän miehen ruusu kestäisi koko talven. Koristekaalin jo siis nuutuessa tämä ruusuke vain kukoistaa. Minä sumuttelin maalilla huurteen pintaan, tämä saattaa hieman alalehtiä käpristää.


Tälläisen idean kuulin viime viikolla ja ihan pakko oli kokeilla. Vuorenkilpiä kasvaa lähes kaikkien pihoilla tai ainakin tuttavalla. Kasvi pöyhkeilee lehdillään, joita voi surutta syksyllä harvennella.

lauantai 6. syyskuuta 2008

Liputetaan

Lippuihin innostuneena pienempiä sellaisia syksyn väreissä, kanttinauhalla yhteen ommeltuna. Liputtaahan voi aina ja ihan minkä tähden vain.
Aina ei kukkien tarvitse olla kimppuina maljakoissa, kauniin aina vuodenaikaan sopivan asetelman saa laakeaan maljaan pudotelluista kukinnoista tai vaikka valkoisista ruusun terälehdistä, joita maljaan ei mene kuin muutaman ruusun verran, pöytäkynttilä käy yhtä hyvin maljaan kuin kelluvakin, jos ei vettä ole liikaa.


Kuivatuista appelsiineistä saa koristeeksi renkaita asetelmiin tai vaikka kuvan tapaan niineen sidottuna koristeeksi paketteihin, kransseihin ym. Appelsiineja kuivatessa kannattaa asetella ne paksun sanomalehden päälle ja käännellä usein ettei homehtuminen yllätä.

maanantai 1. syyskuuta 2008

Talven istutuksia ja metsäretkiä

Kransseja ennättää tehdä vielä itse ennen ensi lumien satamista, metsästä voi löytää vaikka mitä. Kuvan kranssi on valmiina ostettu, mutta vastaavan toteuttaminen kuivatuista lehdistä ja koivunoksista vuorotellen liimaamalla on helppo peruskranssi, pohjana on styrox-rengas.


Pitkään hyvänä talvella pysyvät callunat, ihan vielä ne eivät ole avanneet kukkiaan, mutta pian kyllä. Multatilan ja mahdolliset ruukut saa piilotettua meriheinällä mukavasti, jota myydään myös kukkakaupoissa ja verhoiluliikkeissä(käytetään verhoilussa).