lauantai 20. joulukuuta 2008

Ja niin satujen on loputtava aikanaan...











..tänään on siis aika laittaa kirjan kansi kiinni ja joulun satu loppuu tänään. Aloitan ehkä joskus sanoilla Olipa kerran...ja päätän sanoihin kunnes taas satu alkaa uudestaan.
Joulun sadun päätin päättää Päivin Puskan ja Pensaan kransseihin ja Kokon Puutarhan tekemään kimppuun, kertoakseni ostavani kimppuni valmiina, vaikka kuulen kysymyksen " etkö sido itse, laitetaan vain kukat" tuntemaltani puutarhurilta, niin vastaan että en minun pitää kunnioittaa niitä jotka taiten työnsä tekevät ja jouluna arvostan heitä jotka päivätyön tekevät käsillään ja sillä hankkivat elantonsa.
Lämmin kiitos Teillä täällä piipahtaneille ja minua kommenteilla ilahduttaneille, suljen sadun ja toivon sinulle ihaninta joulun aikaa.
Ilona

torstai 11. joulukuuta 2008

Vuorossa olisi meidän Riikka ja uskallanko sanoa...



...Riikalle tulee vauva tulee ensi vuoden alussa, joten kädet siirtyy tekemään vähäksi aikaa jotain muuta kuin paketteja. Itse olen Riikan kanssa kulkenut kappaleen matkaa ja mikä olisi hyvä sana kuvaamaan ei sellaista ole, mutta niini , risut ja kaikki muukin taipuu hänen käsissään. Nämä Riikan sellofaanipaketit saavat minut ihastelemaan aina uudelleen ja uudelleen.
Tapa jolla paketit on pakattu, sellofaani tiukalle paketin ympärille ja kiristetään pakkausteipillä pohjaan kiinni. Joulupukin alle on laitettu sellofaanin silpusta kimalteleva pohja ja niinellä on sidottu taidokkaasti rusetit paketin päälle.
Ilona

Mintun ideoimaa

Kerron siis tänään Mintusta. Minttu opiskelee Artesaaniksi ja harjoittelee meillä kaupalla joulun ajan. Minttu on siis rakentanut hukkamateriaaleista tyynyn jota koristaa tähti. Meillä on tehtävä arvioida Mintun työ ja meistä hauska idea on tuo varsin kaunis ja erilainen versio tähdestä. Toteutus on tehty epäsymmetrisestä tähden mallista joka on kursittu suloiseksi sykeröksi. Minä henkilökohtaisesti pidän värien harmoniasta, tässä siis minun arviointi Mintun työstä. Minttu viihtyy myöskin liimapyssyn kanssa ja suunnittelee suloisia kransseja meidän kaikkien iloksi.

keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Sellofaania


Lupasin kertoa meidän joulun apulaisista tässä parastaan laittaa Anniina, joka on jo aikamoinen taituri pakettejen sellofaaniin laittamisessa. Minusta kaunein paketti on ainakin itselleni saatuna on sellofaani ja ehkä toivoisin sen sidottavan tervanarulla näin joulun aikaan.

perjantai 5. joulukuuta 2008

Risukello





Risukello on tehty koivusta tehdyistä rinkuloista pienentämällä niitä ylöspäin mentäessä. Kelloon on sidottu nauhat koristeeksi ja iso kulkunen sisälle. Kellon sisään voi sitoa talipallon lintusille talviruokintaan.

torstai 4. joulukuuta 2008

Havupalloja




Varmasti monta eri tapaa toteuttaa, mutta tässä on havupallo tehty katiskaverkosta rakennettuun palloon tökkimällä oksia. Pihalla pallo kestänee keväisiin saakka. Tähän palloon on sidottu vain rusetti somisteeksi.

torstai 27. marraskuuta 2008

Joulun ikkunoita




Tänään siis suhinalla ikkunoihin ranskalaista tekstillistä paperia. Liimapyssyn kuumana ollessa koko päivän syntyi vanhoihin pokiin kransseja. Idea ikkunoihin paperin laittamisesta tuli Katilta jonka olen saanut kaupalla pitää hetken ja toisenkin ja niin kuuluu myös niihin elämäni arvokkaisiin ja unohtumattomiin tapauksiin, niinkuin myös tänään kaupalla jo hieman omituinen askartelutiimi.
Ihanan lumista viikonvaihdetta kaikille
Ilona


keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Joulusauna Kaupalla




Tällä viikolla meidän kaupalla on käyneet kaikkien kädet ja valmiit tuotokset on siirretty pihasaunan sisustukseen. Punaista, valkoista, sinistä ja ripaus kultaa tuovat joulun tunnelmaa. Havuista saa tehtyä pelkästäänkin kauniita hiutalekoristeita sitomalla neljä samankokoista oksaa ristikkäin toisiinsa kiinni keskeltä. Vielä tänään meillä tehdään kransseja ja huomenna jo vanhoista ikkunoista puuhastellaan joulun ikkunoita.
Havuntuoksuiset terveiset kaikille
Ilona

tiistai 25. marraskuuta 2008

Sanomalehdestä paketteja





Ruusuista ja liekasta sidottuun köynnökseen on sidottu pikkuruisia sanomalehtipaketteja, sisältä löytyy tulitikkurasia. Liekaa on vaikea kerätä tähän aikaan vuodesta, mutta havuista ja ruusuista toteutettuna kaunis joulun kotiin. Huomiseksi yritän saada jo kuvia Sisustustalon vanhan saunan jouluisesta tunnelmista, tänään siellä tuoksuu jo havut ja kynttilät, jotka sytytetään lauantaille.





maanantai 24. marraskuuta 2008

Pihalla

Pihalle olen tehnyt pikkuruisia puolukkakransseja talveksi. Kanervien ruukut on vuorattu meriheinällä, joulun valot piiloittelen heinän sekaan tuikkimaan. Etsin kauan kaunista jouluvaloa ja vihdoin löysin ne, paketissa lukee lämmin valkoinen valo, satumainen tuikkiva ihanuus.

Kranssi ja muratti


Minusta yksinkertaisen kaunis on asetelmana kranssi ja sen päällä muutama muraatin oksa, jouluksi haaveilen saavani orjanlaakerin oksia. Ihana on jo nyt tehdä pikkuruisia kransseja vähän sinne tänne roikkumaan. Puolukka säilyy kransseissa jo jouluun saakka, havusta kranssit kannattaa tehdä sisätiloihin vasta jouluviikolla .

sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Vanhoihin pulloihin


Olen laitellut vanhoihin pulloihin vettä ja ja kuivattuja oksia, tosin öljyäkin varmasti voi maustaa yrttien oksilla. Reessä on asetelma pikkupaketeleilla, odottamassa joulua.

lauantai 22. marraskuuta 2008

Sammaleesta ja puolukasta

Havuista ja huurretuista ruusuista sidottu kranssi.


Puolukoista sidottua letkaa on aseteltu vanhan pihasaunan lauteille, punaiset marjat ovat muovisia koristeita, tähän aikaan vuodesta.


Sammaleella vuorattuja kruunuja ja muuta alkaa jo valmistua joulun kattaukseen lauantaita varten. Tähti on vuorattu sammaleella ja ripustettu kattoon pitseillä, märän sammaleen päällä voisi uskaltaa polttaa kynttilöitäkin.








torstai 20. marraskuuta 2008

Neulalla

Ei minun tekemiä vaan ihanan persoonan tuotoksia sorruin ostamaan, ihan tulee Amerikan maalaisromanttinen tunnelma mieleen. Taustoina on käytetty vanhoja pyyhkeitä, liinoja ym.

perjantai 14. marraskuuta 2008

No juu kuitenkin luistin



Ihan silmissäni siinsi sellainen kaunis vanhanaikainen luistin, mutta tälläinen töpökkä siitä tuli, runkona siis katiskaverkko ja sen sisään tuupattu sammalta, sen jälkeen sidottu rautalangalla kerros sammalta päälle, nauhat on pujoteltu ennen luistimen täyttämistä ja päihin pyöritelty pienet sammalpallot.

tiistai 11. marraskuuta 2008

Sateenkaarentaa-sisustustalolla katetaan joulua

Sisustustalolla katetaan juhlaan tällä kertaa vaalean, ripauksen ranskalaiseen jouluun ja supisuomalaiseen koivun avulla. Kattaus on huomenna iltaan saakka meillä kaupalla jossa tunnelmoidaan kynttilän valossa. Huomisen jälkeen laitan tuonne http://sateenkaarentaa.blogspot.com/ blogiin koko kattauksen, tänne vain nämä yksityiskohdat joita on väkerrelty. Toivotaan että aika riittää vielä toisen kattauksen toteuttamiseen ennen joulua.



Tuoleihin koivusta on taivuteltu koristeet, joita en voisi kotiin ajatellakkaan, pienen koiran kiusaus kävisi liian suureksi. Sidontaan on käytetty vain oksia ja rautalankaa. Koristeena kristalleja ja huurteisia silkkiruusuja.

Lautasien alta löytyy risuiset pesät ja toimittajan vinkki tuli heti käyttöön risuista toteutetuissa lautasliinarenkaassa. Hieman kimallusta tuo helmiset nauhat risupesään.




Tätä kuvaa en voinut vastustaa, kaunis ja koristeellinen voi siis olla sipulien ym. säilytys koreissa. Kuva Hiekkaharjun kartanolta.



sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Ihan pikkiriikkinen vielä lumimarjaa


Lupaan ei enää muuta lumimarjasta, tosin tämän voisi toteuttaa koivunoksistakin ja sitoa valkoiset helmet oksien päihin koristeeksi ja kestäisikin ikuisuuden hyvänä.

lauantai 8. marraskuuta 2008

Lumimarjoja ja valtava liekakranssi



Lumimarjaa kasvaa istutettuna joidenkin onnellisten pihassa,minä löysin sattumalta vanhan talon raunioista, siitä siis pikkuruinen kranssi piti sitoa, metallirengas pohjalla ja siihen sidottuna terttuina marjat. Oksat ovat minusta niin kauniit, että ne sopivat maljakkoonkin.


Voi kamala mikä työ oli tässä kranssissa, olen sitonut ensin oksista kaksi erillistä pohjaa, jotka on kiinnitetty toisiinsa sen jälkeen kun liekasta tehty köynnösketju on sidottu toisen kranssin päälle. Kranssi on tehty kuusen vanhoista karsituista oksista , sidontaan olen käyttänyt surrilankaa(raudoituslankaa) joka on sopivissa pätkissä valmiiksi, halvinta mahdollisinta ja vielä ruosteiseksi patinoitunutta. Vaalean huurteen olen maalannut spray-maalilla päälle, yleensä käytän aina matta spray-maalia, parasta minusta on Maston colour maali.

tiistai 4. marraskuuta 2008

Hiippalakki ja Madonna

Suurin näkemäni Madonna(115cm) saapui kaupalle eilen ja sai lehtiköynnöksen jalkojensa suojaksi.

Tontun hiippalakkihan tästä oksista ja sammaleista rakennetusta puusta tuli. Ympärille kiedoin kuivatuista omenan siivuista ja hortesiasta köynnökset.

Appelsiinin siivuja ja kynttilällä sinetöityjä paketteja.

maanantai 3. marraskuuta 2008

Hermostuneelle laihduttajalle


Niin niinpä niin, ainahan me naiset laihduttamaan sorrutaan ja tässä varmaan hermostuneen laihduttajan kranssi appelsiinin kuorista kuivaamalla saa ainakin hetken tuoksuvan kranssin.

Saunatonttu ja Marja-aronia

Marja-aroniasta on sidottu ketju havujen kanssa kaupan kuistia koristamaan, kestoa en osaa veikkailla toivon vain, ettei linnut heti käy syömässä. Kaupalla meillä on tämän joulun sadun puuhailut näkyvillä jos tuntuu että kaipaat apua näihin askarteluihin niin mieluusti täällä kerromme miten niitä tehdään, siis rohkeasti ota hihasta kiinni.

Saunatonttu on rakennettu sukkahousuista ja huovasta, itse en ole tätä tehnyt vaan ostanut sen ihan käsityöläiseltä, kokeilemaan kuitenkin uskaltaudun yrittämään. Pienet huopasydämet on huovutettu neulalla.

sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Suurin kranssi



Tämä kranssipohja on valtava ja siihen on ripustettu isot lasisydämet roikkumaan ruseteilla. Luulen että meiltä kotoa löytyy myös tällainen.

Peikonpähkinää verhot

Peikonpähkinästä on meillä kaupalla keittiöön rakennettu verhot, koristeena punaista ja valkoista.


Muorien muori on askartelumassasta ja ommelluista vaatteista, sille on tehty kehhys heinäseipäistä, joihin on niitattu juuttikangas taustaksi.