lauantai 20. joulukuuta 2008

Ja niin satujen on loputtava aikanaan...











..tänään on siis aika laittaa kirjan kansi kiinni ja joulun satu loppuu tänään. Aloitan ehkä joskus sanoilla Olipa kerran...ja päätän sanoihin kunnes taas satu alkaa uudestaan.
Joulun sadun päätin päättää Päivin Puskan ja Pensaan kransseihin ja Kokon Puutarhan tekemään kimppuun, kertoakseni ostavani kimppuni valmiina, vaikka kuulen kysymyksen " etkö sido itse, laitetaan vain kukat" tuntemaltani puutarhurilta, niin vastaan että en minun pitää kunnioittaa niitä jotka taiten työnsä tekevät ja jouluna arvostan heitä jotka päivätyön tekevät käsillään ja sillä hankkivat elantonsa.
Lämmin kiitos Teillä täällä piipahtaneille ja minua kommenteilla ilahduttaneille, suljen sadun ja toivon sinulle ihaninta joulun aikaa.
Ilona

torstai 11. joulukuuta 2008

Vuorossa olisi meidän Riikka ja uskallanko sanoa...



...Riikalle tulee vauva tulee ensi vuoden alussa, joten kädet siirtyy tekemään vähäksi aikaa jotain muuta kuin paketteja. Itse olen Riikan kanssa kulkenut kappaleen matkaa ja mikä olisi hyvä sana kuvaamaan ei sellaista ole, mutta niini , risut ja kaikki muukin taipuu hänen käsissään. Nämä Riikan sellofaanipaketit saavat minut ihastelemaan aina uudelleen ja uudelleen.
Tapa jolla paketit on pakattu, sellofaani tiukalle paketin ympärille ja kiristetään pakkausteipillä pohjaan kiinni. Joulupukin alle on laitettu sellofaanin silpusta kimalteleva pohja ja niinellä on sidottu taidokkaasti rusetit paketin päälle.
Ilona

Mintun ideoimaa

Kerron siis tänään Mintusta. Minttu opiskelee Artesaaniksi ja harjoittelee meillä kaupalla joulun ajan. Minttu on siis rakentanut hukkamateriaaleista tyynyn jota koristaa tähti. Meillä on tehtävä arvioida Mintun työ ja meistä hauska idea on tuo varsin kaunis ja erilainen versio tähdestä. Toteutus on tehty epäsymmetrisestä tähden mallista joka on kursittu suloiseksi sykeröksi. Minä henkilökohtaisesti pidän värien harmoniasta, tässä siis minun arviointi Mintun työstä. Minttu viihtyy myöskin liimapyssyn kanssa ja suunnittelee suloisia kransseja meidän kaikkien iloksi.

keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Sellofaania


Lupasin kertoa meidän joulun apulaisista tässä parastaan laittaa Anniina, joka on jo aikamoinen taituri pakettejen sellofaaniin laittamisessa. Minusta kaunein paketti on ainakin itselleni saatuna on sellofaani ja ehkä toivoisin sen sidottavan tervanarulla näin joulun aikaan.

perjantai 5. joulukuuta 2008

Risukello





Risukello on tehty koivusta tehdyistä rinkuloista pienentämällä niitä ylöspäin mentäessä. Kelloon on sidottu nauhat koristeeksi ja iso kulkunen sisälle. Kellon sisään voi sitoa talipallon lintusille talviruokintaan.

torstai 4. joulukuuta 2008

Havupalloja




Varmasti monta eri tapaa toteuttaa, mutta tässä on havupallo tehty katiskaverkosta rakennettuun palloon tökkimällä oksia. Pihalla pallo kestänee keväisiin saakka. Tähän palloon on sidottu vain rusetti somisteeksi.